Mitä Agamben pelkää?

Nyt kun on aikaa ”funtsailla juttuja”, haluan kysyä mitä on elää hyvää elämää. Filosofihan on tunnetusti se henkilö, joka tällaisia miettii. Yleisesti filosofeista ei kannata etsiä itselleen ystävää, ei esikuvaa eikä edes henkilöä, jolla olisi vastauksia. He eivät ole viisaita vaan jonkin sortin opettajia ilman vastauksia. Ja hyvä niin. Jos ystävää tai esikuvaa etsii, voi olla parempi koputtaa vaikkapa naapurin oveen.

Anna Nurminen viittasi Tutkijaliiton blogissa[i] keskusteluun, jonka käynnistivät italialaisen filosofin Giorgio Agambenin kommentit[ii] parhaillaan ympärillämme riehuvasta koronavirusepidemiasta. Nurminen kuvasi Agambenin näkökulmaa pelon kautta:

Maaliskuun aikana Agamben selvensi kirjoitustaan todeten, että ihmiset pelkäävät nyt ”paljaan elämänsä” puolesta ja että ”pelko sen menettämisestä ei tuo ihmisiä yhteen vaan sokaisee heidät ja erottaa heidät toisistaan”. Hänen mukaansa toiset ihmiset nähdään pelkästään mahdollisina tartuttajina ja yhteiskunta on tilassa, joka palvelee pelkkää selviytymistä, paljasta elämää. Agambenin pelkona on poikkeustilan muuttuminen normiksi. Poikkeustila, joka palvelee vain selviytymistä ja jossa ihmiselämä palautetaan pelkästään biologisiin ehtoihinsa, tukahduttaa mahdollisuuden poliittiseen toimintaan ja sitä kautta vapaaseen yhteiskuntaan.

Mitä Agamben pelkää? ”Poikkeustilan muuttumista normiksi” – mutta mitä se tarkoittaa? Pelon pohjalla on näkemys ihmisestä ”paljaana prosessina”. Agamben liittää ajatuksen ”paljaasta elämästä” kahteen kreikkalaiseen sanaan, jotka molemmat tarkoittavat elämää: bios ja zoe. Näistä ensimmäinen viittaa elämään poliksessa, osana poliittista inhimillistä yhteisöä, ja jälkimmäinen taas puhtaaseen elämään prosessina. Agambenin ”paljas elämä” kuvaa pitkälti elämää ajateltuna zoena, biologisena prosessina eli siis jonkinlaisena metabolisena käyntinä, elämän uusintamisena. Paljaan elämän näkökulmasta ihminen on prosessi riisuttuna kaikesta, mitä olemme tottuneet kutsumaan inhimilliseksi elämäksi.

Agamben pelkää biovallan totaalista aikakautta ja paljaan elämän ylivaltaa. Lenkkeilijä, joka juoksee lenkkiä ennen töihin lähtöä, vaalii ”paljasta elämää” nimenomaan alistumalla biovallan mekanismeille täysin: hän vaalii zoeta bioksen hinnalla. Aina kun valta puhuu ”paljaan elämän” nimissä, sen tarkoituksena on hallita elämäämme. Kun kädessä roikkuva älykello patistaa lenkille, taustalla on pyrkimys tehdä laitteen käyttäjästä mahdollisimman tehokas, tuottava ja myös – ellei jopa ennen kaikkea – selviytyvä, sinnittelevä elävä olento.

Olemmeko poikkeuksellisten karanteenitoimien myötä siirtyneet biovallan totaaliseen aikakauteen?

Entäpä jos Agamben onkin vain vainoharhainen? Eivätkö karanteeniolosuhteet ole nimenomaan vapauttaneet meidät lorvimaan ainakin jossain määrin verrattuna vanhaan? Eikö systeemi juuri häviä, kun osakepörssit romahtavat ja raha jumittuu paikoilleen? Oliko elämä ennen Covid-19 -epidemiaa autenttista poliittista olemassaoloa?

Tässä kohtaa mieleen nousee toisen 1900-luvun poliittisen ajattelijan Hannah Arendtin ajatukset ”aktiivisen elämän” jaottelusta työhön, valmistamiseen ja toimintaan. Näistä viimeinen on Arendtin mielestä varsinaisesti ihmisen poliittisen elämän aluetta, jossa ihmiset sanoin ja teoin ylittävät puhtaan työn aineenvaihdunnan ja laittavat valmistetun, rakennetun inhimillisen maailman loistamaan, samalla paljastaen oman olemisensa teoillaan ja puheillaan tuon maailman itsensä kautta ja keskellä sitä. Espanjalaisen filosofin Jose Ortega y Gassetin (1883–1955) ajatuksia lainatakseni, ihminen ei halua vain olla maailmassa, vaan ihminen tahtoo ”elää hyvin”, siis inhimillistä elämää.

Mitä Agamben sitten pelkää? Sitäkö että ihminen ei kykene enää ”ylittämään” omaa tilannettaan vaan näkee itsensä vain yhtenä luonnonprosessina lisää? Agambenilla on taustansa myös Martin Heideggerin lukijana – siksiköhän Agamben haluaa nähdä ihmisen olevan enemmän kuin kulloisetkin välttämättömyytensä? Heideggerille ihmisolennossa on nimittäin aina pieni palanen sellaisesta erityisestä tapahtumasta, jossa ymmärrys murtautuu ulos olevasta olemiseen itseensä ja ymmärtää tämän olemisen suhteessa ei-mihinkään. Ihminen ikään kuin ottaa kiinni tuosta metabolisen prosessin ylijäämästä olemisessa ja tekee sillä jotain, ottaa kiinni siitä, mikä nimenomaan on ”turhaa”, mutta samalla kaiken pointti: että jotain on juuri niin ja juuri meille.

Ortega Gassettia lainaten; entä jos inhimillinen elämä ylittääkin luonnon todellisuuden:

nhän on eläin. Elämä eläintieteellisessä mielessä koostuu sellaisista toiminnoista, jotka ovat  välttämättömiä olemassaololle luonnossa. Mutta ihminen järjestää asiat siten, että elämän vaatimukset supistetaan minimiin. Biologisen elämänsä päälle luomassaan tyhjiössä hän omistautuu joukolle ei-biologisia toimia, joita luonto ei ole hänelle asettanut, vaan jotka hän on itse keksinyt. Tuota keksittyä elämää – romaanin tai näytelmän tavoin keksittyä – ihminen kutsuu ”inhimilliseksi elämäksi”, hyvinvoinniksi.[iii]

Ymmärrän Agambenin pelon ja epäilyn liittyvän näiden ”ei-biologisten toimien”, ”inhimillisen elämän” ja ”hyvinvoinnin” suhteeseen ”paljaaseen elämään”. ”Paljas elämä” ottaa lähtökohdakseen välttämättömyyden säilyttämisen, kun taas Agamben pyrkii murtautumaan ulos välttämättömyydestä vapauteen, inhimilliseen elämään, joka sanoo huteran uhmakkaasti ”kyllä”. Agamben on epäileväinen suvereenin valtion legitimiteetistä käyttää valtaa ”paljaan elämän” nimissä, koska samalla määrittelemme itseämme, toimintamme paljastaa näkemyksemme omasta olemassaolostamme. Kuitenkin on kysyttävä tämän koronaviruksen kohdalla, toteutuuko vallankäyttö todella Agambenin pelkäämällä tavalla? Eikö kyseessä ole ennemminkin elämän haurauden tunnustus ja siihen vastaaminen yhteisvoimin?

Onko koko ”paljaassa elämässä” käsitteenä jotain mätää? Agamben (ja omalla tavallaan Arendt) laittavat poliittiselle elämälle, yhteiselle bios/polis-elämälle, niin suuren painon ja arvon, että välillä se tuntuu jopa ylimenevän julmalta. Heidän näkemyksensä poliittisesta elämästä nousee niin vahvasti elämän etualalle, että heidän on oltava tinkimättömiä asian suhteen. On kysyttävä, onnistuuko tämä poliittinen elämä etäälle ulottuvien älykkäiden laitteidemme välityksellä? Onnistuuko se, jos emme voi olla samassa tilassa? Vai ovatko omistamamme etälaitteet jo pedanneet tilanteen otolliseksi Agambenin pelkäämälle jatkuvalle poikkeustilalle? Toki olemme yhteydessä enemmän kuin koskaan, mutta olemmeko, yhdessä vai ainoastaan yhdistettyinä?

Ehkä Agamben on sittenkin vain esimerkki nimenomaan filosofiaan kuuluvasta taipumuksesta uhrata ”arkijärki” ajatusten alttarilla. En kuitenkaan mahda sille mitään, että myös omaa mieltäni kaivertaa se, kuinka helposti ja nopeasti kaikki kävikään, kuinka koko yhteiskunta heilautettiin ympäri. Kävikö se ”paljaan elämän” ajamana? Mitkä ovat meidän aikamme mittatikkuja? Mikä meille on olennaista? Toisaalta, kun katson uutisista kuvia sairaaloista, mieleni valtaa kuolema ja se, että vaikka se aina on täällä – vähintään piilossa – nyt se on kuitenkin enemmän tässä. Sitähän tässä on pyrittävä välttämään! Eikö niin?

Tekstistä on kirjoitettu myös laajempi versio, joka löytyy osoitteesta: http://www.paatos.fi/2020/04/28/agambenin-pelko/

Tuomas Lammi

Lähteet:

 Agamben, G. (2001) Keinot vailla päämäärää. Reunamerkintöjä politiikasta. Tutkijaliitto, Helsinki.

Arendt, H. (2002) Vita activa – Ihmisenä olemisen ehdot. Vastapaino, Tampere.

Ojakangas, M. (2002) Kenen tahansa politiikka – Kohti ulossulkematonta demokraattista yhteisöä. Tutkijaliitto, Helsinki.

Ortega y Gasset, J. (2006) Ajatuksia tekniikasta. Eurooppalaisen filosofian seura ry, Tampere.

[i] https://tutkijaliitto.wordpress.com/2020/03/25/yhteiso-tartuntana-mita-covid-19-opettaa-meista/, 25.3.2020

[ii] Agambenin viimeaikainen haastattelu tiivistää hänen näkemyksiään https://non.copyriot.com/giorgio-agamben-normalising-the-state-of-exception-under-the-covid-19-epidemic/?fbclid=IwAR14zTWWNumCIPlIzlSPvY3k-Gfgh1VRejT4CcG6Z7keowMNqdCJKq64Ros, 28.3.2020

[iii] Ortega y Gasset, 2006, 29

Kuvituskuva:

Alfons Freire

https://www.flickr.com/photos/freire-pintor/5096939917