Elämänmuodot koronan aikaan

Filosofi Giorgio Agambenin kannanotot[1] koronaviruksen torjuntatoimenpiteisiin ovat herättäneet laajaa kritiikkiä[2]. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Agambenin kriitikot tulkitsevat hänen kannanottojaan vain suvereenin vallan ja poikkeustilan kritiikin näkökulmasta, jolloin ne kieltämättä näyttävät liioitelluilta tai jopa vainoharhaisilta. Agambenin kannanotot on kuitenkin hyvä nähdä suhteessa hänen laajempaan filosofiseen tavoitteeseensa ajatella ihmisenä olemista ilman eroa poliittisen ja luonnollisen elämän välillä. Poikkeustilan laaja hyväksyminen osoittaa, kuinka kaukana tuosta erottamattomuudesta edelleen olemme.

Nyt kun useimmat Euroopan maat ovat siirtymässä koronaviruksen torjunnassa toiseen vaiheeseen eli purkamaan ihmisten liikkumisen ja toiminnan rajoituksia pyrkien silti kontrolloimaan ja rajoittamaan viruksen leviämistä, ollaan ehkä valmiimpia kuuntelemaan Agambenia, joka on ollut huolissaan väliaikaiseksi tarkoitetun poikkeustilan määrittämättömästä jatkumisesta ja ihmisten liikkumisen ja toiminnan kontrolloimisen muuttumisesta säännöksi, ”uudeksi normaaliksi”. Lisäksi viime viikkojen aikana on kuultu yhä enemmän niiden ihmisten ääniä, jotka ovat kärsineet eniten valmiuslain mahdollistamista rajoituksista. Näitä ovat riskiryhmään kuuluvat, iäkkäät ihmiset, työnsä menettäneet matalapalkkaiset palvelu-, maatalous-, kuljetus- ym. työntekijät, siirtotyöläiset ja konkurssiin ajautuneet pienyrittäjät. Lisäksi on myös puhuttu niiden ihmisten puolesta, jotka eivät pysty omasta puolestaan julkisesti puhumaan. Näitä ovat esimerkiksi hoitokoteihin suljetut muistisairaat, lapset ja nuoret, jotka eivät saa kotonaan tukea etäkouluun ja -opiskeluun, mielenterveysongelmaiset, työkyvyttömät, yksinäiset ja digitaalisen tietoyhteiskunnan ulkopuolella elävät.

Nähdäkseni Agamben ei ole siis huolissaan pelkästään – eikä ehkä edes ensisijaisesti – siitä, saavatko ihmiset kokoontua julkisesti osoittamaan mieltään tai puhua politiikasta toreilla ja kahviloissa. Hänen filosofisen ajattelunsa perusteella meidän olisi oltava huolissamme ensisijaisesti yllä mainituista ihmisryhmistä.

On totta, että Agambenin tapa ilmaista asiat antaa aihetta yksioikoisiin väärintulkintoihin. Kannanotoissaan hän käyttää käsitteitä, kuten ”politiikka” ja ”paljas elämä”, joilla hänen omassa filosofiassaan on erityinen ja usein arkikielenkäytöstä poikkeava merkitys. ”Politiikka” tulkitaan yleensä julkiseksi keskusteluksi ja päätöksenteoksi ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista. ”Paljas elämä” taas tulkitaan biologiseksi elämäksi. Jos Agambenin kirjoituksia tulkitaan liian yksiulotteisesti näiden merkitysten pohjalta, kadotetaan jotain olennaista Agambenin argumentista.

Miten nämä käsitteet tulisi ymmärtää Agambenin yhteydessä? Agambenille politiikka on ensimmäistä filosofiaa. Politiikka tarkoittaa Agambenin filosofisessa ajattelussa sitä, kuinka ihminen määrittyy ihmiseksi, ja länsimaisen ajattelun perinteessä, antiikin Kreikan poliksesta alkaen, tämä määrittäminen tapahtuu erottamalla inhimillinen elämä (bios) luonnollisesta elämästä (zoè). Kreikkalaisessa ajattelussa luonnollinen elämä on yhteistä kaikille elollisille olennoille, ihminen mukaan lukien. Inhimillinen elämä toteutuu poliksen julkisessa sfäärissä ja se on vapaa elämän ylläpitämisen välttämättömyyksistä. On myös huomattava, että kreikkalainen zoè käsitettiin laajemmaksi kuin biologinen elämä, joka kaiketi nykyään käsitetään yhteiseksi kaikille eläville olennoille. Zoè oli kotitaloudessa toteutuvaa elämää, johon kuuluivat suhteet perheenjäsenten välillä, sekä elämän ylläpitämisestä huolehtivat orjat ja eläimet. Tällaiseen luonnolliseen elämään viittaa myös latinan sana socialis, joka viittaa ihmisille luontaiseen tarpeeseen olla toistensa seurassa.[3] Ihmisen sosiaalisuus siis kuului antiikin maailmassa hänen luonnolliseen elämäänsä. Ihminen elää ”luonnostaan” läheisessä vuorovaikutuksessa perheenjäsenten ja sukulaisten tai kulttuurista riippuen myös ystävien kanssa. Orjat olivat antiikissa osa luonnollista elämää, mikä osaltaan mahdollisti inhimillisen elämän määrittelemisen vapaaksi elämän ylläpidon välttämättömyyksistä.

Agambenin mukaan tämä on myös modernin biopolitiikan alku ja juuri. Antiikin maailmassa siis vapaat kansalaiset perustivat inhimillisen elämänsä luonnolliselle elämälle, joka oli suljettu ulos poliittisestä sfääristä. Sen sijaan nykymaailmassa vapaat kansalaiset perustavat elämänmuotonsa (inhimillisen elämänsä oikeuksineen ja velvollisuuksineen) omalle biologiselle elämälleen.

Oleellista siis on, että biologinen elämä ei sinällään ole Agambenin tarkoittamaa paljasta elämää. Paljasta elämää voi olla mikä tahansa elämänmuoto, joka suljetaan väliaikaisesti tai poikkeustilassa poliittisten oikeuksien ulkopuolelle (esimerkiksi leireissä elävät pakolaiset). Voidaan sanoa, että biologinen elämä on paljasta elämää vain niillä biopolitiikan subjekteilla, jotka parhaiten kykenevät hallinnoimaan biologista elämäänsä elämänmuotonsa tarjoamissa puitteissa. Kyse on niistä subjekteista, jotka esimerkiksi kykenevät huolehtimaan fyysisestä kunnostaan ja hyvinvoinnistaan syömällä terveellisesti, harrastamalla liikuntaa ja hakeutumalla laadukkaan terveydenhoidon piiriin heti tarpeen vaatiessa. Yleensä he myös tekevät työkseen jotain, mitä voi poikkeustilassa jatkaa etätöinä. Siten juuri he voivat kyseenalaistaa Agambenin huolen, koska heidän on helppo ottaa väliaikaista fyysistä etäisyyttä muista ihmisistä kokematta silti yksinäisyyttä tai elämänmuotonsa menettämistä. Silti nimenomaan he voivat pelätä paljaan elämänsä puolesta, koska he ehkä tietoisimmin kokevat kuinka heidän inhimillinen elämänsä kaikkine mahdollisuuksineen perustuu heidän biologiselle elämälleen.

Koronakriisin tärkeä seuraus onkin, että se näyttää, mitä Agambenin tarkoittama paljas elämä on. Pandemian aikana heikoimmassa asemassa olevien inhimillinen elämä on erityisen riippuvaista muiden ihmisten läsnäolosta, elävästä vuorovaikutuksesta, ajatusten, sanojen, kosketusten, tavaroitten tai palveluiden vaihdosta. Ilman näitä luonnollisen elämän elementtejä heidän olemisestaan tulee muotonsa menettänyttä elämää, joka kärsii nyt ravinnon, hoivan ja suojan puutteesta – ja joissain tapauksissa on enää pelkkä elävä ruumis.

Nyt päästään Agambenin filosofisen projektin ytimeen. Agamben pyrkii purkamaan länsimaista ajattelua ja politiikkaa hallinneen erottelun inhimillisen ja luonnollisen elämän välillä. Hän ei siis nosta etusijalle poliittista elämää luonnollisen elämän kustannuksella. Sen sijaan hän on useammankin kerran ilmaissut etsivänsä tapaa ajatella niin, että luonnollisen ja poliittisen elämän välillä ei olisi eroa.[4] Tämä on vaikea tehtävä, koska käsitteemme ja tapamme ajatella rakentuvat tuolle erolle. Lisäksi se on vaikeaa siksi, että ihmisen luonnollinen elämä on aina myös sosiaalista ja lisäksi historiallisesti muotoutunutta.

Ihmisen luonnollinen elämä on siis aina jonkin muotoista. Tämä tarkoittaa, että ihmisen tarpeet ja niiden tyydyttämisen tavat saavat aina muotonsa ja määrittelynsä jossain yhteisössä, ihmisten välisissä suhteissa ja työnjaossa. Agambenin filosofinen ratkaisu on, että hän purkaa näiden tapojen luonnollisuuden, pyrkii osoittamaan kuinka nimenomaan niiden muodot eivät ole mitenkään välttämättömiä, esimerkiksi biologian sanelemia, vaan poliittisia, eli sidoksissa siihen miten ihmisenä oleminen käsitetään. Luonnollista ihmiselle sen sijaan on, että hänellä on aina jotkin, ja jonkin muotoiset, tavat tyydyttää paitsi ravinnon, levon, suojan tarpeensa, myös kommunikaation, vuorovaikutuksen, kuulluksi, nähdyksi ja kosketetuksi tulemisen tarpeensa. Jos nämä tavat viedään ihmiseltä, häneltä viedään ihmisyys ja hänestä tulee paljasta elämää.

Agamben vaikuttaa siis ajattelevan, että jos voitaisiin lakkauttaa ihmisen erottaminen biologisena olentona hänen historiallis-yhteisöllisistä tavoistaan, voitaisiin lakkauttaa myös mahdollisuus saattaa jotkin ihmiset sellaiseen tilaan, että he redusoituvat paljaaksi elämäksi. Agambenin sanoin:

Kaksi termiä bios ja zoè, vastakohdat, joille aristoteelinen politiikka perustui, vetäytyvät toinen toisiinsa lopullisessa eleessä, joka jättäessään peruuttamattomasti taakseen klassisen politiikan osoittaa kohti ennenkuulumatonta elämän sellaisenaan politisoitumista. […] Panoksena tässä on, että voi olla bios, elämän ilmenemismuoto, joka määrittyy ainoastaan sen erityisessä ja erottamattomassa liitossa zoèn kanssa, eikä sillä ole muuta sisältöä kuin jälkimmäinen (ja vastavuoroisesti, että on zoè, joka ei ole muuta kuin sen muoto, sen bios). Täsmälleen ja ainoastaan tällä tavoin muotonsa muuttaneisiin biokseen ja zoèen kuuluvat poliittisen elämän attribuutit: onnellisuus ja itsenäisyys, jotka klassisessa traditiossa päinvastoin perustuivat bioksen ja zoèn erottamiselle. Jolla on poliittinen bios, jonka yhtenä osana ei enää ole zoè jonain siitä erotettavissa olevana (paljaana elämänä), vaan joka on hänen zoènsa, on erottamattomasti elämä-muoto.[5]

Jokaisen ainutkertaisen elämä-muodon olisi siis tultava sille näyttämölle, jolle on tähän asti päässyt vain poliittinen elämä klassisessa merkityksessään. Näyttäisi siltä, että koronakriisi on jo tuonut uudella tavalla näkyväksi ne elämä-muodot, jotka ovat aiemmin näyttäytyneet julkisen kokemuksen ulkopuolelle jäävinä talouden ohjaaman hallinnoinnin kohteina.

Varsinkin valmiuslain käyttöönottoa seuraavassa rajoitusten asteittaisessa purkuvaiheessa juuri nämä elämänmuodot ovat nousseet myös poliittisen keskustelun kohteeksi – on keskusteltu esimerkiksi siitä, onko oikein suojella paljasta, biologista elämää hyvän elämän ja hyvän kuoleman kustannuksella. Voidaankin toivoa, että jos koronakriisistä, Agambenin pelkojen vastaisesti, seuraa jotain hyvää, se olisi elämänmuotojen moninaisuuden entistä laajempi näkyminen ja kuuluminen politiikassa.

 

Minna Hagman

 

Viitteet

[1] Esim. https://www.journal-psychoanalysis.eu/coronavirus-and-philosophers/ ja https://itself.blog/2020/04/15/giorgio-agamben-a-question/

[2] Esim. https://tutkijaliitto.wordpress.com/2020/03/25/yhteiso-tartuntana-mita-covid-19-opettaa-meista/ ja https://tutkijaliitto.wordpress.com/2020/05/11/mita-agamben-pelkaa/

[3] Arendt, Hannah 2017/2002. Vita Activa – Ihmisenä olemisen ehdot. [The Human Condition, 1958.] Toim. Riitta Oittinen, useita kääntäjiä. Tampere: Vastapaino. S. 36. On taas paikallaan muistuttaa Arendtin huomiosta, että kreikkalainen ihmisen määritelmä zoon politikon kääntyi latinaksi muotoon animal socialis, jolloin sen merkitys hämärtyi.

[4] Esim. Agamben, Giorgio (1998). Homo Sacer: Sovereign Power and Bare Life. [Homo sacer: Il potere sovrano e la nuda vita, 1995.] Käänt. Daniel Heller-Roazen. Stanford: Stanford University Press. S. 188. Agamben, Giorgio 2016. The Use of Bodies. [L’uso dei corpi, 2014.] Käänt. Adam Kotsko. Stanford University Press. S. 219.

[5] Agamben, Giorgio 2016. The Use of Bodies. Käänt. Adam Kotsko. Stanford University Press. S. 219. Agamben, Giorgio 2014. L’uso dei corpi. Vicenza: Neri Pozza. Ss. 279-280. Sitaatin suomennos Minna Hagman.