Pandemia-teemanumeron puheenvuorot, osa 1

Miten elää pandemian keskellä? Vielä muutama vuosi sitten ajatus yhteiskunnallisesta ja yksilöllisestä varautumisesta pandemiaan tuntui äärimmäisen kaukaiselta – siitä huolimatta että terveysviranomaiset olivat läpi 2000-luvun varoittaneet eläimestä ihmiseen siirtyvän viruksen aiheuttaman pandemian olleen vain ajan kysymys.

Vaikka pandemioista on valtavasti tietoa, niiden hallitsemattomuus tekee niistä oudon muutosvoiman. Pandemiat ovat perinteisesti olleet esimerkiksi keskeisiä historiankirjoituksen kohteita ja nyt käynnissä olevasta pandemiasta on jauhettu tietoa varmasti jokaisella nykytieteen alueella – ja siitä huolimatta kysymys siitä, miten poikkeuksellisessa tilanteessa tulisi elää, on yhä avoin. Yhteiskuntien sulkeutumisen ja vaiheittaisen uudelleen avautumisen dynamiikasta nousee esiin ristiriitainen selviytymisstrategia. Elämä jatkuu mutta hieman erilaisena. Viranomaiset kehottavat sopeutumaan uuteen normaaliin. Erityistä on myös yksityisen ja yhteiskunnallisen tason läpikotainen sekoittuminen: vaikuttaa että vastustamme koronavirusta yhteiskuntana samalla tavalla kuin ruumiimme vastustavat virusta. Ikään kuin vastustamisen tavoitteena olisi lähinnä pitää vanha yhteiskuntaruumis koossa kriisin yli.

Vastustaminen, joustaminen, mukautuminen ja nimenomaan kyky niihin ovat hallinneet pandemia-ajan yhteiskunnallisen keskustelun sanastoa. Tarrautuminen yhteiskunnan ja yksilöiden kykyyn vastustaa viruksen uhkaa on kiinnostavaa jo siksikin, että näiden termien käyttöalue kattaa erityisesti tällaisessa poikkeustilanteessa lähes kaiken, epidemiologisesta, biologisesta ja psykologisesta näkökulmasta talouden ja hyvinvointivaltion tarkasteluihin. Vastustuskyky on yhtä aikaa täysin metaforinen, teoreettinen ja hyvin konkreettinen. Kyse on niin yksilöiden terveydellisestä vastustuskyvystä kuin yhteiskuntien ja talouden järjestelmien resilienssistä, mutta oleellista on, että vastustaminen on ollut keskeinen sanavalinta myös niin sanotun kriittisen yhteiskuntatieteen puheenvuoroissakin: on vastustettava valtiollisten toimien vaivihkaista pakottautumista yksilöllisten oikeuksien alueelle.

Mitä pidemmälle pandemia-ajassa on tultu, sitä ilmeisemmiksi vastustamisen käsitteistön kyvyttömyys ja ongelmallisuus ovat käyneet. Henkilökohtaisen tilan eristäminen leikkaa meiltä pois tartuntauhkien lisäksi myös kaiken keskinäisen avun ulottuvuuden. Pelkkä hyvinvointivaltion mukautuvuuden korostaminen ja sen maltillinen parantaminen nykyisin mekanismein – jotka ovat jo ilmastonmuutoksenkin suhteen kestämättömiä – eivät saa kunnollista otetta yhteiskunnan rakenteellisesta epätasa-arvosta.

Tämä kirjoitus avaa sarjan, jossa julkaistaan myöhemmin syksyllä ilmestyvien Tiede & edistys -lehden kaksiosaisen pandemia-teemanumeron puheenvuorotekstit. Teemanumeron tekstikokoelman hätkähdyttävin piirre on se monitieteisyyden voima, jonka pandemian kaltaiset tilanteet vaikuttavat muuallakin nostavan esiin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään kevyestä moninaisuudesta ja sen kiinnostavuudesta ja rikkaudesta sinänsä. Sen sijaan Pandemia-numeron tekstien tuottama käsitys lähtee siitä, että rakenteellisten ja systeemisten kysymysten tarkastelu vaatii kovien tosiasioiden esiin nostamista, niiden keskinäistä törmäyttämistä ja uusia käsitteitä niiden välisten yhteensopimattomuuksien ymmärtämiseksi. 

Nyt julkaistavat neljä puheenvuoroa lähestyvät selviytymistä ja mukautumista pandemian poikkeusoloihin kahdella tasolla. Sekä kotien ja perheiden että instituutioiden tasolla pandemia-aikaa luonnehtii nimittäin tietty yhteinen rakenteellinen piirre: pandemiaa ei kohdattu tyhjiössä tai kaiken muuttavana. Sen sijaan sitä vastustettiin ja siihen mukauduttiin vanhojen rakenteiden kautta, mikä korosti näiden rakenteiden yleisempää ja pandemiaa edeltänyttä merkitystä, niiden toimivuutta ja toimimattomuutta. Perheissä uusintavan työn jännitteet korostuivat ja vallitsevat luokkasuhteet tulivat näkyviksi. Samalla juuri hoivatyölle välttämättömän siirtolaistaustaisen työvoiman rakenteellinen heikko asema tuli jälleen kerran esiin. Valtiollisella tasolla koronapandemian torjunta ja sen seuraukset esimerkiksi työmarkkinoihin hahmottuivat olemassa olevien instituutioiden ja niiden rajoitteiden puitteissa. 

Teemanumeron toimittajat Ari Korhonen, Aleksi Lohtaja ja Tero Toivanen

Puheenvuorot:

Olivia Maury, Daria Krivonos, Minna Seikkula & Elisabeth Wide: Vuosi, jolloin kaikki muuttui ja kaikki pysyi ennallaan. Elämää ylläpitävä työ ja voitontavoittelu Covid-19-pandemian aikana

Katariina Mäkinen: Koronakriisi, lapsuuden instituutiot ja luokka

Hiski Haukkala: Ennakoinnin ja kokonaisturvallisuuden mallimaa kohtaa koronaviruksen: Missä Suomi onnistui ja missä epäonnistui?

Markku Sippola: Kansallinen selviytyminen koronakriisistä ja hyvinvointivaltion rooli