Pandemia-teemanumeron puheenvuorot, osa 2

Vuosi 2021 alkoi lupaavilla rokoteuutisilla. Jo pandemiavuoden loppupuolella suurten lääkealan yritysten johtajat ja poliitikot julistivat yhteen ääneen rokotteiden kehittämisen lupaamaa ”pandemian lopun alkua”. Tammikuussa 2021 yhä useampi rokote covid-19-virusta vastaan on saanut myyntiluvan ja rokotusjärjestyksen kärkipäässä olevia ryhmiä on päästy rokottamaan ympäri maailmaa.

Rokottaminen merkitsee monella tapaa paluuta normaaliin elämään. Samalla se kuitenkin palauttaa meidät paradoksaalisesti pandemian alkuvaiheen tilanteeseen, jossa kysymys normaalin ja poikkeusolojen välisestä suhteesta oli polttava niin käytännössä kuin teoreettisesti: Mihin pandemian sanelemien toimien välttämättömyys oikein perustuu? Miten ymmärtää pandemian luonne ehdottoman tieteellisenä tosiasiana ja samalla kertaa kiistämättä yhteiskunnallisena ilmiönä ja sosiaalisena faktana? Pandemian lopun alku pakottaa myös kysymään, onko pandemia-ajalla jokin opetus. Mikä muuttuu?

Historiallisesta näkökulmasta koronaviruspandemiassa ei ole mitään uutta – jos jotakin voi kutsua ikiaikaiseksi vitsaukseksi niin nimenomaan kulkutauteja. Katastrofeilla sen sijaan on usein nähty olevan tietty opetus. Kiinnostavaa on, että ajatus katastrofista onkin suhteellisen uusi asia: kun ensimmäisiä katastrofeja sanotaan olleen Lissabonin ja Calabrian maanjäristykset 1755 ja 1784 sekä ruutitehtaan räjähdys Pariisin laitamilla 1794, oleellista on niiden luoma yhteiskunnallinen epäjärjestys ja ihmisen oman toiminnan osuus tapahtumien kokonaisuudessa, ei niinkään onnettomuus sinänsä.

Katastrofi tyrmää siis ensi sijassa uskon ajan jatkuvuuteen ja edistykseen. Onko koronaviruspandemia tässä suhteessa katastrofi? Onko sillä jokin opetus?

Usein tällaisen kysymyksen esittäminen nimenomaisesti estää siihen vastaamisen, sillä tällöin jo ajatellaan tapahtumien jääneen taakse ja ihmiskunnan edistyneen taas askeleen kohti parempaa. Virus itse ei kuitenkaan välitä opetuksista, se vain jatkaa muuntuneena leviämistään. Kysymys viruksen aikaansaaman pandemian vaikutuksista koskeekin yhteiskunnallisen elämän kokonaisuutta ja sen tutkiminen taas on osallistumista kamppailuun, joka on vasta hahmottumassa.

Tämän kirjoituksen myötä julkaistaan Tiede & edistys -lehden kaksiosaisen Pandemia-teemakokonaisuuden toisen osan puheenvuorotekstit. Ensimmäiset neljä puheenvuoroa julkaistiin joulukuussa. Kokonaisuus sisältää seitsemän vertaisarvioitua artikkelia ja kymmenkunta laajaa tutkimuksellista puheenvuoroa ja se tarkastelee koronapandemiaa ja sen yhteiskunnallisia seurauksia monitieteisesti, kriittisesti ja laaja-alaisesti. Toimittajina tavoitteenamme on ollut mahdollistaa kokonaisuus, jossa pandemian ravisuttamaa maailmaa lähestytään sekä yhteiskuntateoreettisten että empiiristen tutkimuspainotusten avulla. Tässä mielessä voi ajatella, että teemakokonaisuus on ikään kuin ikkuna laajempaan yhteiskunnallisen ajattelun ja tieteellisen tutkimuksen kohtaamaan uuteen tilanteeseen, jossa oli kyettävä tekemään nopeasti selkoa ohi kiitävistä tapahtumista, tieteellisestä näytöstä ja siihen liittyvistä tulkinnoista, suurista väitteistä (”tämä muuttaa kaiken”), poliittisten päätösten epävarmuudesta ja arjen poliittisista konflikteista. Toisaalta teemanumero ajoittuu sen verran etäälle kaikkein hektisimmästä koronakeväästä, että numeron kirjoittajat ovat pystyneet ottamaan tutkimaansa kohteeseen tarpeellista harkintaetäisyyttä ja punnitsemaan tarkasteluaan toisen aallon aikana ja jopa ”pandemian lopun alun” häämöttäessä.

Uskallammekin luvata, että tämän teemakokonaisuuden tekstit eivät tarjoa vain erinomaista näköalaa siihen, mitä pandemian aikana on tapahtunut, vaan kokonaisuus luo hyvät edellytykset tarttua siihen poliittisten kiistojen maastoon, joka avautuu tulevina vuosina pandemian lopun alun jälkeen. Yhteiskunnallisen ajattelun ja monitieteisen tutkimuksen mobilisointia tarvitaan myös silloin, kuin kriisi ei enää ole hektisimmillään: ehkäpä juuri turvalliseksi vakuuteltu normaali ja siihen takaisin lipsuminen vaativat kriittiseltä ajattelulta ja tutkimukselta jopa kriisiaikaa enemmän. Onhan nimittäin niin, että juuri normaali saattelee planeetan, luonnon ja ihmisyhteisöt kiihtyvällä tahdilla entistä vakavampien kriisien partaalle.

Teemanumeron toimittajat Ari Korhonen, Aleksi Lohtaja ja Tero Toivanen

2. osan puheenvuorot (tammikuu 2021)

Sofia Blanco Sequeiros & Lari Hokkanen: Arvot, epävarmuus ja tieto: Tieteellinen tutkimus ja näyttöpohjainen politiikka kriisin aikana

Yrjö Haila: Mikä virus on?

Heini Hakosalo & Annastiina Mäkilä: Epidemiahistoria mediassa kevään ja kesän 2020 aikana

Anna Nurminen: Jean-Luc Nancy, pandemia ja politiikan paluu

Antti Sundberg: Rottia – Maailmankirjallisuuden epidemiakuvaukset ja René Girardin yhteiskunnallinen ajattelu

1. osan puheenvuorot (joulukuu 2020)

Olivia Maury, Daria Krivonos, Minna Seikkula & Elisabeth WideVuosi, jolloin kaikki muuttui ja kaikki pysyi ennallaan. Elämää ylläpitävä työ ja voitontavoittelu Covid-19-pandemian aikana

Katariina MäkinenKoronakriisi, lapsuuden instituutiot ja luokka

Hiski HaukkalaEnnakoinnin ja kokonaisturvallisuuden mallimaa kohtaa koronaviruksen: Missä Suomi onnistui ja missä epäonnistui?

Markku SippolaKansallinen selviytyminen koronakriisistä ja hyvinvointivaltion rooli